Uusimaalaiset.fi -palvelu järjestää torstaina 26.9. klo 17.30 maksutonta opastusta kaikille kiinnostuneille sivuston www.uusimaalaiset.fi käytössä. Paikkana on Kumppanuustalo Kulma, Sibeliuksenkatu 3, Loviisa.
Verkkopalvelu kokoaa kansalaistoimintaa yhdelle sivustolle ja tukee kansalaistoiminnan parissa toimivien järjestöjen, yhdistysten, muiden yhteisöjen, seurakuntien, kuntien sekä ei-kaupallisten yritysten toimintaa, vapaaehtoistyötä ja kehittämistoimintaa. Tule kuulemaan, miten Uusimaalaiset.fi voi palvella yhdistystäsi parhaiten, miten sivustolla voi ilmoittaa oman yhdistyksen tietoja (mm. tapahtumia, uutisia, vapaaehtoistehtäviä, vuokrattavia tiloja), miksi palveluun kannattaa rekisteröityä sekä miten sivustolta haetaan tietoja. Lisäksi opastetaan paikan päällä halukkaita palveluun rekisteröitymisessä ja tietojen ilmoittamisessa sivuilla. Pohdi mielellään etukäteen, miten kuvailisit oman yhdistyksesi. Mikäli haluat saada tilaisuudesta kaiken hyödyn irti, ota mukaasi kannettava tietokone, niin pääset julkaisemaan toimintaa ja tapahtumia verkkopalveluun jo tilaisuuden aikana. Tilaisuudessa on kahvitarjoilu. Ilmoittauduthan tilaisuuteen viimeistään ke 25.9. osoitteeseen info@kumppanuustalokulma.fi. Uusimaalaiset.fi -verkkopalvelua ylläpitää EJY ry ja sitä kehitetään verkostoyhteistyössä Loviisan Järjestöt ry, Porvoon Yhdistyskeskus ry, Apuomena ry, Keski-Uudenmaan Yhdistysverkosto ry, Vantaan Järjestörinki ry sekä Kumaja-kumppanuusverkosto. Kulman kahvitupa on syyskaudella auki perjantaisin 23.8–20.12. klo 10–12. Suljettu itsenäisyyspäivänä 6.12. Lovisanejdens Lucia vierailee kahvituvassa 20.12. klo 12. Tervetuloa!
Olemme lomalla 21.6.–31.7., joten toimisto on silloin suljettu. Omilla avaimilla pääsee sisään. Hyvää kesää kaikille!
Yhdistyksen osaaminen on toiminnassa mukana olevien ihmisten osaamisen summa. Tämän osaamisen tunnistaminen on yhdistyksen elinehto. Koulutuksessa syvennytään sanoittamaan osaamista, jota yhdistykset tarvitsevat toiminnassaan nyt ja tulevaisuudessa. Haemme yhdessä työskennellen vastauksia seuraaviin kysymyksiin:
Mitä osaamista yhdistyksen toiminnan kautta syntyy eli mitä yhdistyksessä jo osataan? Mitä osaamista yhdistys tarvitsee pärjätäkseen tulevaisuudessa? Mitkä asiat mahdollistavat ja tukevat osaamisen kehittämistä yhdistyksessä? Tule mukaan varmistamaan, että yhdistyksesi osaaminen on kohdillaan – nyt ja tulevaisuudessa! Aika: 14.5. klo 17.30–20 Paikka: Kumppanuustalo Kulma, Sibeliuksenkatu 3, Loviisa Koulutus on suunnattu Uudellamaalla toimivien yhdistysten toimijoille ja työntekijöille. Kouluttajana tilaisuudessa toimii asiantuntija Marion Fields Opintokeskus Siviksestä ja koulutuksen järjestävät yhteistyössä Kumaja-kumppanuusverkosto, Opintokeskus Sivis sekä Loviisan Järjestöt. Koulutus on kaksikielinen. Koulutustilaisuus on osallistujille maksuton ja siihen tulee ilmoittautua 10.5. mennessä tämän linkin kautta. Tarvittaessa voit ilmoittautua myös sähköpostilla tai puhelimitse (tiedot alla). Paikat koulutukseen täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Lisätiedot: Soile Törrönen, soile.torronen@kumaja.fi, puh. 044 734 3270 Tänä keväänä tarjoamme yhdistysten ja muiden yhteisöjen toimijoille osaamista menestyksekkääseen vaikuttamiseen ja siihen liittyvään viestintään. Viesti ja vaikuta -koulutuksessa paneudumme erilaisiin vaikuttamisviestinnän kanaviin, kuntavaikuttamiseen yhteisön edustajana ja vaikuttamiseen kumppanuuksien kautta. Oppien avulla yhdistyksen tärkeimmät viestit voi tehdä näkyviksi tahoille, joilla on vaikutusvaltaa asiaan.
Yhteisön onnistuneeseen vaikuttamiseen tarvitaan selkeä tavoite, oikeat keinot sekä osaamisen ja toiminnan tulosten näkyväksi tekemistä. Lisäksi sitä edesauttaa muiden saman asian puolesta toimivien mukaan saaminen. Vaikuttamisen ei tarvitse maistua paperilta, vaan se voi olla käytännönläheistä ja hauskaa. Koulutuksessa kuullaan esimerkkejä poliittisesta vaikuttamisesta sekä yhteistyöstä, joka vie yhdistykselle tärkeää teemaa eteenpäin. Koulutus järjestetään Kotkan pääkirjaston auditoriossa maanantaina 25.3. klo 17–20. Pääpuhujana toimii Noon Viestintä Oy:n toimitusjohtaja ja viestinnän asiantuntija Noora Jokinen, joka on kokenut yhteiskunnallinen järjestöviestijä. Lisäksi tilaisuudessa puhuu verkostoitumisen hyödyistä Alicia Perho, järjestöasiantuntija Järjestöhautomosta sekä toimivasta viestintäyhteistyöstä kaupungin kanssa Kotkan viestintäpäällikkö Mia Brunila. Koulutus on maksuton ja siihen ovat tervetulleita yhdistysten edustajat, järjestö- ja hanketyöntekijät sekä vapaamuotoisten yhteisöjen edustajat. Koulutuksen järjestävät yhteistyössä Kumppanuustalo Viikari, Loviisan Järjestöt ry/Kumppanuustalo Kulma ja Suomen Pakolaisavun Järjestöhautomo. Ilmoittautumiset viimeistään 20.3. sähköisesti: bit.ly/viesti_vaikuta tai puhelimitse Alicia Perho, 040 760 4607. Kulman kahvitupa on kevätkaudella 2019 auki perjantaisin 11.1.–24.5. klo 10–12. Suljettu pitkäperjantaina 19.4. Tervetuloa!
Olemme joululomalla 22.12.–1.1. Toivotamme kaikille hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta 2019!
– Camilla ja Helena Loviisanseudun Lucia kulkueineen vierailee Kulmassa perjantaina 14.12 klo 12.15. Kahvitupa on auki klo 10-12.30. Tervetuloa!
Kulman joulumyyjäiset pidetään lauantaina 8.12. klo 10–14. Myynnissä käsitöitä, leivonnaisia, SPR-tuotteita, arpoja sekä glögiä ja kahvia. Järj. Kulman yhdistykset. Tervetuloa!
Järjestöaktiivi, oletko pohtinut, mitä sote-uudistus tarkoittaa juuri sinun järjestösi kannalta? Tuntuuko sote-sanasto sekavalta? Uudenmaan sosiaali- ja terveysjärjestöjen kumppanuusverkosto Kumaja ja Loviisan Järjestöt ry toivottavat sinut tervetulleeksi syventämään sote-osaamistasi.
Koulutuspäivän tavoitteena on lisätä osallistujan osaamista sote-uudistuksesta ja sanastosta. Päivän aikana terävöitetään yhdistyksen toiminnan tarkoitusta ja tunnistetaan yhdistykselle avautuvia uusia mahdollisuuksia sote-uudistuksessa. Kouluttajina toimivat Keski-Uudenmaan Yhdistysverkoston kumppanuuskehittäjät Katja Repo ja Alicia Perho. Aika: tiistai 30.10.2018 klo 12–16 Paikka: Kumppanuustalo Kulma, Sibeliuksenkatu 3, Loviisa Ilmoittaudu 19.10. mennessä täällä: https://link.webropolsurveys.com/EP/32830BA5D40C6A7A Tilaisuus on maksuton. Huomioithan, että kouluttajat tarvitsevat järjestösi säännöt ja viimeisimmän toimintakertomuksen etukäteen, jotta ehtivät tutustumaan järjestöjen lähtökohtiin ennen koulutusta. Lisätiedot: Elisa Lipponen aluekoordinaattori, Kumaja 044 734 3120 elisa.lipponen@kumaja.fi Kulman kahvitupa on syyskaudella auki perjantaisin 31.8.–14.12. klo 10–12. Suljettu 7.12. Tervetuloa!
Haluatko uusia ystäviä sekä uuden harrastuksen? Digitutor on vapaaehtoinen henkilö, joka haluaa auttaa muita mm. digilaitteiden ja palvelujen kanssa. Huippuosaamista tietotekniikasta ei tarvita, sillä tärkeintä on oma mielenkiinto digilaitteisiin ja tahto opastaa muita. Vapaaehtoiset tutorit koulutetaan ja heille järjestetään omaa ryhmätoimintaa sekä virkistystä. Lue lisää.
Tervetuloa Loviisan Vapaaehtoistyo.fi -palvelun käyttökoulutukseen torstaina 23. elokuuta klo 17.30 Kumppanuustalo Kulmaan!
Vapaaehtoistyö.fi on voittoa tavoittelematon, ei-kaupallinen, yleishyödyllinen, vapaaehtoistyötä tarjoava sivusto, joka on otettu käyttöön monissa kunnissa, mm. Porvoossa sivuston käytöstä on hyviä kokemuksia. Vapaaehtoistyö on yksittäisten ihmisten tai yhteisöjen hyväksi tehtyä toimintaa, josta ei saa rahallista korvausta eli palkkaa. Voit hakea sinua kiinnostavaan tehtävään ilman, että osallistumispakkoa on jatkossa. Loviisan kaupunki aloittaa palvelun käytön syksyllä 2018. Palvelun kautta vapaaehtoistoimintaa järjestävät tahot voivat ilmoittaa vapaaehtoistehtäviään ja vapaaehtoiset voivat löytää itselleen sopivan vapaaehtoistehtävän. Loviisan Vapaaehtoistyo.fi -palvelun tavoitteena on parantaa lisätä kaupunkilaisten aktiivisuutta, parantaa heidän terveyttään ja hyvinvointiaan osallistamalla vapaaehtoistoimintaan sekä luoda yhteisöllisyyttä. Tässä työssä voivat myös yhdistykset saada itselleen uusia aktiviteettejä ja tehostaa jäsenhankintaa sekä saada jäseniään uudenlaiseen toimintaan mukaan. Ohjelmaan voi tutustua osoitteessa https://vapaaehtoistyo.fi/rekisteroiydy-tehtavien-tarjoajaksi/loviisa/ Koulutuksen sisältö: miten luon vapaaehtoistehtävän, miten vapaaehtoistehtävä kannattaa sanoittaa, miten saan tiedon kun joku hakee tehtävääni, miten saan lähetettyä viestejä tehtävääni hakeneille vapaaehtoisille, turvallisuus, tietosuoja, käyttöehdot. Ota oma tietokone mukaan, niin pääset heti toimimaan käytännössä. Ilman tietokonettakin koulutus hoituu, käytännön toimet heijastetaan tietokoneelta valkokankaalle. Kouluttajana toimivat Vapaaehtoistyo.fi -palvelun tuottaja Ilkka Kalmanlehto ja Loviisan kaupungin hyvinvointikoordinaattori Päivi Heikkilä. Hyvää kesää kaikille! Olemme lomalla heinäkuussa, joten toimisto on silloin suljettu. Omilla avaimilla pääsee sisään.
|